tiistai 12. marraskuuta 2013

Syksyn suomi toisena kielenä -tunnelmia


Aikuislukion kahden ensimmäisen jakson aikana on ehditty aloittaa jo kolme suomi toisena kielenä
-oppiaineen kurssia. Opiskelijoiden taustat ovat hyvin erilaisia: osa on jo työelämässä, osa opiskelee ammattiopistossa tai päivälukiossa ja osa on aikuislukion aine- tai tutkinto-opiskelijoita. Opiskelijoiden tarinat siitä, miten he ovat päätyneet Suomeen ja miksi, ovat myös hyvin erilaisia. Yhteistä kaikille opiskelijoille on kuitenkin se, että heille suomi on toinen kieli, jonka keskellä he vieraskielisinä elävät ja joka heidän siksi tulisi opetella mahdollisimman hyvin.

Opettajana saatan kuulla tunnin aikana useita muitakin kieliä kuin suomea, kun opiskelijat selvittävät kielioppiasioita tai tekstien sisältöjä toisilleen omalla äidinkielellään. Kaikki opiskelijat ovat hyvin motivoituneita opiskelemaan suomen kieltä ja oppimaan sen mahdollisimman hyvin, joten heidän opettamisensa on erittäin palkitsevaa mutta samalla myös haastavaa. Saan vastata moniin kysymyksiin, ja harvoin äidinkielenopettaja pääsee pohtimaan oman kielensä yksityiskohtia niin tarkasti kuin suomi toisena kielenä -tunneilla.

Tunnelma suomen tunneilla on keskusteleva ja välitön, mikä johtuu varmasti sekä opiskelijoiden halusta oppia että kulttuurisista eroista. Olen joskus kuullut, että suomalainen tarvitsee kysymyksen jälkeen noin 10 sekuntia harkinta-aikaa, vaikka hänellä olisi vakaa aikomus vastata kysymykseen, mutta joissakin toisissa kulttuureissa tämä aika on paljon lyhempi, jopa olemattoman lyhyt. Usein S2-tunneilla kuulenkin kysymyksen kysyttyäni useita samanaikaisia, spontaaneja vastauksia, mitä ei tapahdu lähes koskaan äidinkielen tunneilla.Vaihteluhan tunnetusti virkistää, joten itse olen päässyt virkistäytymään koko syksyn ajan vaihdellessani oppiainetta äidinkielestä S2:een ja takaisin.

- Satu Haataja-Kauppinen

maanantai 27. toukokuuta 2013


Finnish winter depression – proven wrong?

23-year old Erasmus exchange student Fabian Unger writes that those 10 months he has spent at the University of Jyväskylä have been the best of his life.
Most of the
stereotypes of Finns have turned out to be inaccurate. Unger is especially surprised that, during the winter, people put a lot of effort into making
the best of winter
and having a good time rather than staying at home…
 
http://www.helsinkitimes.fi/columns/columns/expat-view/6450-finnish-winter-depression-proven-wrong.html

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Tuskailua valintakokeissa?

Nyt eletään sitä aikaa keväästä, jolloin valintakoerumba on jälleen käynnistynyt. Moni tuskailee (?) varmaan tälläkin hetkellä viimeisten kertaustehtävien kimpussa. Jos kaipaa valmistautumiseen apua (tai vertaistukea),  löytää verkosta googlettamalla monenlaisia vinkkejä valintakokeita varten. Tältä blogilistalta voi jokainen poimia mieleistään luettavaa. Jyväskylän yliopiston sivuilta  puolestaan löytyy kivat ja selkeät ohjeet pääsykokeeseen menijälle. Aina kannattaa myös vierailla eri oppilaitosten omilla sivuilla, sillä niiltä voi löytää esimerkiksi vanhoja pääsykoetehtäviä. Erilaisia pääsykoevinkkejä löytyy myös Opiskelupaikasta. Neljäs linkki, johon äsken törmäsin, on Abit.fi (= Abiturientin opas lukion jälkeiseen elämään!). Sivuilta löytyy esimerkiksi opiskelupaikkansa jo löytäneiden tarinoita, joita on aina mielenkiintoista lueskella.

Push-nimisen yrityksen toimitusjohtaja Johnny Rich listasi äskettäin ilmestyneessä englanninkielisessä haastattelussaan kolme asiaa, jotka korkea-asteen opintoja suunnittelevan ehdottomasti täytyy tehdä ja joita ei missään nimessä pidä tai kannata tehdä. Näitä asioita voi hyvin soveltaa yliopisto-opiskelun lisäksi kaikkeen muuhunkin opiskeluun:


The Do’s are:
  1. Do choose the university and the course that suits you as an individual.
  2. Do your research to work out which that is. 
  3. Do plunge yourself into what student life has to offer whether that’s the academic adventure, the CV-pumping extra curricular activities or the horizon-broadening social life.
The 3 Don’ts are:
  1. Don’t feel you have to go, if it’s not right for you right now.
  2. Don’t live anyone else’s life. It’s your choice.
  3. Don’t be put off by the issue of debt. Yes, it’s bad. But it’s endurable and, if you make the right choices, for most people the rewards outweigh the downsides.


Tsemppiä kaikille valintakokeisiin osallistuville sekä onnea ja menestystä kokeisiin toivottelee Tiina K.