keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kuopion aikuislukio - 40 v lukiokoulutusta

Martti Keinänen, apulaisrehtori
Inkeri Rissanen, lehtori (emerita)

KUOPION AIKUISLUKIO – 40 v lukiokoulutusta


Nimi vaihtui – toiminta laajeni

Kuopion tyttölyseon iltalinja aloitti toimintansa 1.8.1972 ja opetus alkoi syyskuun alussa. Kolmetoista päiväpuolen opettajaa sitoutui opettamaan myös iltalinjalla, jossa aloitti 154 opiskelijaa kolmivuotista keskikoulua ja lukiota.

Vanhan tyttölyseon eli Tipulan aika oli kuitenkin ohi. Kouluun otettiin seuraavana vuonna myös poikia, niin nimi piti muuttaa Kallaveden yhteislyseoksi ja iltakoulusta tuli Kallaveden yhteislyseon iltalinja.  Ensimmäiset 50 ylioppilasta lakitettiin vuonna 1975. Samana vuonna iltalinja sai seitsemän lehtorin virkaa. Taas iltalinja sai uuden nimen, jota se käytti 19 vuotta: Kallaveden lukion iltalinja.  Vuonna 1994 astui voimaan uusi aikuislukiolaki ja sen myötä korostettiin koulun aikuista imagoa: Kallaveden lukion aikuislinja.  Vuosituhannen vaihteessa koulun nimeksi muutettiin itsenäisyyttä korostaen Kuopion aikuislukio. Elokuussa 2011 aikuislukio yhdistettiin hallinnollisesti Kallaveden lukioon, uuden koulukokonaisuuden viralliseksi nimeksi tuli Kallaveden lukio ja Kuopion aikuislukio.


Koulujärjestelmän kehitystä

Luokaton järjestelmä ja aineopiskelu alkoivat vuonna 1983, se oli loppu ehdoille ja luokalle jäämiselle. Alkuvaiheessa koulussamme opetusta oli viitenä iltana ja käytössä olivat 40 minuutin oppitunnit. Sitten 1990-luvulle tullessa aloitimme kaksoistuntijärjestelmän. Tämä palveli erityisesti lisääntyvää aineopiskelijoiden joukkoa, joiden tarvitsi tulla koululle vain kahtena iltana viikossa.  Neli-iltainen kouluviikko otettiin käyttöön syksyllä 1999. Kesä otettiin opetuskäyttöön jo vuonna 1996. Suositussa kesälukiossamme on opiskellut 400-500 lukiolaista joka kesä kieliä ja matematiikkaa.

Lukujärjestyksen sijalle tuli jo 1980-luvulla kurssitarjotin. Kurssimuotoisuutta  ja luokattomuutta  kokeiltiin ensin iltakouluissa. Se otettiin käyttöön päivälukioissakin, lukiolaiset saattoivat tällöin poimia sopivia kursseja kaikkien lukioiden tarjonnasta.


Etä- ja verkko-opetusta

Syksyllä 1997 Kallaveden lukion aikuislinjalla aloitettiin etälukio-opetus. Nykyisen kaltainen etälukio-ohjelma lähiopetuksineen ja opettajan ohjausaikoineen otettiin käyttöön heti silloin alussa.  Myöhemmin etäkurssien rinnalle tulivat verkkokurssit. Vuonna 1997 otettiin ensimmäinen verkko-oppimisalusta LotusLearningSpace käyttöön, se vaihdettiin yhteistyökoulujen kanssa Moodleen vuonna 2004. Uusia opettajia perehdytettiin verkko-opetukseen muun muassa koulutuskursseilla. Niissä kokeneemmat verkko-opettajat antoivat opetusta ja uudet opettajat pystyivät seuraamaan toimintaa.

Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995. Mukana tulivat koulumaailmaan erilaiset hankehakemukset ja raportointi. Erityisesti etälukioprojekteihin liittyi laajojen seurantaraporttien laatimista. Koulun hallinto-ohjelmiin tarvittiin lisäkenttiä, joihin tallennettiin opiskelijoiden työpaikkojen kokoja, kuka toimii yrittäjänä, kuka on työttömänä ja kuka toisessa koulutuksessa. Vuoden 2003 alkupuoliskolla etälukiolaisia aloitti 63, joista naisia oli 48. Etälukiolaisista avoimella sektorilla töissä oli 40, työttömänä 7, koulutuksessa 6 ja muualla 10. Monenlaista tulkintaakin joutui käyttämään raportteja laadittaessa. Kaikki kuitenkin läpäisi EU-tarkastuksetkin.

Oppilaitosyhteistyötä
Kuopion aikuislukio on tehnyt opetuksellista yhteistyötä monien oppilaitosten kanssa.  Lähin yhteistyökumppani oli jo alkuvaiheessa tietenkin päiväkoulu. Pohjois-Savon ammattioppilaitos oli uudenlainen yhteistyökumppani, jossa annettiin iltapäiväopetusta esimerkiksi ruotsin kielessä. Myöhemmin yhteistyö laajeni kaikkiin päivälukioihin ja moniin ammatillisiin oppilaitoksiin. Etälukiotoiminnan myötä 1990-luvun lopun lopulta asti olemme kuuluneet alueen aikuislukioiden muodostamaan Itä-Suomen aikuislukioverkkoon.  Verkko-opetukseen tulivat mukaan myös päivälukiot. Yhteistyötä tehtiin ensin itäsuomalaisessa oppimisverkostossa eli ISOverkostossa. Sen toiminnan jatkajassa ISOverstaassa olemme olleet suurin verkko-opetuksen tarjoaja.

Kymppiluokka lähti käyntiin myös syksyllä 1997. Toiminta on jatkunut tähän päivään saakka yhteistyössä Minna Canthin koulun kanssa. Idea on edelleen sama: syyslukukauden aikana lukioon tähtäävät kymppiluokkalaiset korottavat peruskoulun arvosanoja ja keväällä jo suorittavat lukion alkupään kursseja sekä sen jälkeen hakevat yhteishaussa päivälukioon.

Nykytilanne ja tulevaisuus
Tällä hetkellä Kuopion aikuislukiossa opiskelee 936 omaa opiskelijaa, heistä tutkintoon tähtääviä opiskelijoita on 232 ja aineopiskelijoita 704. Muiden oppilaitosten opiskelijoita on 254. Tähän lukuun ei sisälly Kuopion päivälukiolaiset. Siirryimme syksyllä 2010 syksyllä Kuopion kaupungin päivälukioiden kanssa samaan hallinto-ohjelmaan, joten Kuopion aikuislukiossa opiskelevat päivälukiolaiset ovat kirjoilla omissa kouluissaan.
Tieto- ja viestintätekniikka on tullut osaksi aikuislukion arkipäivää. Etä- ja verkkokursseilla tutuksi tulleita käytänteitä on käytetty myös luokkaopetuksessa. Syytä onkin, sillä jatkossa aikuislukiolaisella on varmaan oma kannettava tietokone tai mobiililaite päivittäisenä työvälineenä opiskelussa ja arkielämässä. Vaatimuksia tulee myös ylioppilastutkinnon suunnalta. Periaatepäätös on nimittäin tehty, että tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään ylioppilastutkinnon suorittamisessa asteittain vuodesta 2016 alkaen.
Joka tapauksessa Kuopion aikuislukio jatkaa oman toiminta-ajatuksensa toteuttamista, joka on: ” Kuopion aikuislukio tarjoaa aikuisille ja nuorille joustavan mahdollisuuden lukio- ja peruskouluopintojen suorittamiseen.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti